Chengdu, Kiina

Moi! Ei ehkä olisi kannattanut tänään nousta sängystä ollenkaan. Olimme noin puolessa välissä aamutreeniä slovakialaisen Capkovicin kanssa, kun rystykulmaan mennessäni tunsin vihlaisun vasemmassa kyljessäni. En sen jälkeen pystynyt oikein kiertämään vartaloa tai taivuttamaan ylävartaloa oikealle sivulle, joten päätimme jättää treenit kesken. Kävelin samantien fysiolle, joka näki jo silmämääräisesti, että vasen kylki on hieman pullistunut ja siellä on varmaankin tapahtunut jonkinlainen venähdys tai revähdys poikittaisissa vatsalihaksissa. Laitoimme heti kyljen jäihin ja vartin jäädyttämisen jälkeen vaihdoimme jäiden tilalle jonkinlaisen voiteen vad betyder lån utan uc?

Valitettavasti tilanne vaikuttaa nyt siltä, ettei minun kannata riskeerata terveyttäni tämän enempää, vaan on parasta tulla takaisin kotiin selvittämään vamman vakavuus. Vetäydyin sekä kaksin- että nelinpelistä tältä viikolta, ja lennän nyt jo tänään illalla kotiin tutkituttamaan kyljen tilanteen. Tämä oli tietysti minulle valtava pettymys, mutta ei kai tässä sen kummempaa ole tehtävissä. Katsotaan, milloin keho on taas pelikunnossa, ja isketään sitten taas uudestaan.

Chengdu, Kiina

Moi taas! Pari päivää ehtikin jo vierähtää edellisestä kirjoituksestani, mutta ei hätää, täällä ollaan! Nelinpelin semifinaali perjantaina ei mennyt ihan niin kuin olisimme korealaisparini kanssa toivoneet, mutta sellaista se välillä on. Gaot pitivät kaikki omat syöttövuoronsa, kun taas Jun hävisi syöttönsä kerran molemmisssa erissä. Meillä oli kyllä enemmän murtopalloja sekä ensimmäisessä että toisessa erässä, mutta emme saaneet niistä yhtäkään käytettyä. Harmillisen tiukka tappio siis tuloksena ja ensimmäisen kisan pelit päättyivät siihen.

Fiilikseni on kuitenkin nyt taas ihan kohtuullinen pienen levon ja mielen tuuletuksen jälkeen. Vedin perjantaina kevyen fysiikan heti nelinpelin perään, minkä jälkeen pidin loppuillan ja eilisen täysin vapaata. Tuntui, että kehoni alkoi olla aika puhki aika pitkän lepopäivättömän jakson jälkeen, mikä söi sekä terävyyttä että nopeutta selvästi. Väsyneenä tapahtuu myös usein enemmän loukkaantumisia, joten tämä oli helppo päätös. Ei kuitenkaan pelkästään kehon kannalta, sillä myös päälle tekee välillä ihan hyvää ottaa vähän etäisyyttä ainaisesta pallon läiskimisestä.

Vietin eilisen pitkälle iltapäivään asti kirjoja lukien, kunnes päätimme Johanin kanssa hetkeksi ryhtyä leikkimään turisteja. Täällä Chengdussa sijaitsee maailman ainoa erittäin uhanalaisten isopandojen (Giant Panda) hoitolaitos, johon olisimme todella mielellämme menneet, mutta valitettavasti se sijaitsee juuri päinvastaisella puolella kaupunkia. Ajattelin aluksi, että eihan se nyt mikään ongelma ole matkustaa saman kaupungin sisällä, mutta tajuttuani Chengdun olevan vaatimaton 15 000 000 ihmisen pikkukylä, eivät etäisyydetkään silloin liene kovin lyhyitä. Matkaa tuonne pandakeskukseen olisi ollut taksilla ruuhkassa lähemmäs kaksi tuntia suuntaansa, joten jouduimme valitettavasti hylkäämään ajatuksen. Päätimme sen sijaan suunnata vähän lähempänä sijaitsevaan kaupungin keskustaan, jonne ajomatkaa oli vain reilu puoli tuntia. Pyysimme taksia jättämään meidät kyydistä Tianfu aukiolla, jonka ympäristössä kierrellessä aika meni nopeasti. Tässä pari kuvaa Chengdun kaupungista.

Jonkin aikaa keskustaa kierreltyämme illallisaika alkoi kuitenkin uhkaavasti lähestyä, joten aloitimme ravintolan etsimisen. Nähtyämme tämän kyltin, ei meidän tarvinnut kuitenkaan enää epäröidä hetkeäkään, sillä viime syksyn Jakartan muistot olivat vielä kirkkaina mielessä. 🙂

Kutsumme Johanin kanssa Shangri-La -hotelleja toiselta nimeltään paratiiseiksi, mikä kertoo jo aika paljon. Pelkästään sisällä käyminen on kokemus, mutta nämä Shangri-La -hotellien seisovat pöydät ovat kyllä ihan kuin toisesta maailmasta. Yhdeksän erilaista osastoa pullollaan mitä suurempia herkkuja laidasta laitaan eivät voi saada aikaan muuta kuin niin täyteen syödyn vatsan kuin suinkin vain mahdollista. Vietimme ravintolassa lähes kolme tuntia ahmien mitä suurempia lautasellisia ja paha olohan siitä lopulta tuli. Niin kuin aina. 🙂 Mutta eihän sitä voinut mitenkään lopettaa vielä kolmannen jälkiruokalautasen jälkeenkään… 😉

Saavuimme takaisin hotellille siis melko myöhään eilen illalla tyytyväisinä miehinä, mutta samalla kuitenkin valmiina seuraavan viikon koitoksiin. En treenanut tänään aamulla tennistä ollenkaan, vaan halusin hakea kehooni nopeutta ja herkkyyttä yhteensä vajaan tunnin mittaisella koordinaatio- ja nopeustreenillä, joka on ainakin aikaisemmin ajanut asiansa todella hyvin. Nytkin lihakseni tuntuivat treenin jälkeen teräviltä ja valmiimmilta. Minun piti sen jälkeen pelata iltapäivällä Gongin kanssa tennistä, mutta hän joutui valitettavasti jättämään kipeytyneen käden takia treenin väliin, ja sain näin ollen tyytyä Johanin kanssa lyömiseen.

Se on jännä juttu kuinka tuntuma vaihtelee, sillä tänään tenniskentällä lyöntini tuntui tekisi melkein mieli sanoa että huonommalta kuin moneen vuoteen. Maila tuntui ihan vieraalta, grippi kaksi kertaa normaalia paksummalta ja jalat hitailta kuin mitkä. En nähnyt ollenkaan mihin pallo oli tulossa ja millä vauhdilla, joten olin koko ajan väärin sijoittunut, ja sen lisäksi silloin kuin olin vahingossa oikeassa paikassa lentelivät lyöntini ihan mihin sattuu. Löimme Johanin kanssa krossia niin, että sain lyhyistä palloista kääntää linjaa, mutta en meinannut oikeasti saada kolmea lyöntiä peräkkäin kenttään millään. Kaikki oli niin merkillistä, että se oli jopa huvittavaa. Tsemppasin koko ajan ja yritin parhaani mukaan lyödä hyviä lyöntejä, mutta tulos oli lähinnä surkuhupaisa. Jopa Johaniakin alkoi kerran naurattamaan, kun hän näki miten vaikeaa peruslyöminen minulle oli. Itse pidin koko treenin ajan suun hymyssä, sillä eihän siitä olisi mitään tullut, jos olisin alkanut hermostua. Iloisena vain eteenpäin, vaikka olisin juuri lyönyt kolme peräkkäistä kämmentä kolme metriä pitkäksi, kaksi metriä leveäksi ja puoleenväliin verkkoa. Loppua kohti työnteko alkoi kuitenkin tuottaa vähän tulosta, sillä volleyni tuntui jopa hyvältä ja syöttö suorastaan erinomaiselta. Pääsin syötössä lyömään todella ylhäältä ja sain käden pidettyä ihailtavan rentona. Pallo lähti todella kovaa ja kaiken lisäksi vielä lähes täydellisesti ruutuun.

Lähtökohdat seuraavan viikon kisaan ovatkin siis taas vähän erilaiset. Uskon kuitenkin, että tämänpäiväinen tuntumattomuus on huomenna jotakuinkin poissa ja lyöntini tippuvat jo ihan kohtuullisesti kenttään. Eihän yhden lepopäivän, saati sitten viikon, pitäisi saada tällaista aikaan, mutta tennis on silloin tällöin kyllä merkillinen laji. Vedin tänään illalla vielä hyvän tunnin fysiikkatreenin päälle huolelliset huoltavat palauttelut ja venyttelyt, joten kehon pitäisi kyllä olla hyvässä kunnossa. Eiköhän se lyöntituntumakin sieltä huomenna tai sitten viimeistään ylihuomenna löydy. 🙂 Palataan!