Helsinki, Suomi

Hei taas kaikille! Kevät tulee ja mieli virkistyy, mutta valitettavasti en ole vielä päässyt aloittamaan treenaamista kylkivamman jäljiltä. Vinon vatsalihakseni venähdyksestä/repeämisestä on nyt kulunut tasan kolme viikkoa, mikä on kyllä tuntunut tosi pitkältä ajalta. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa koko ajan, mutta ärsyttävän hitaasti. Kärsivällisyys palkitaan kuitenkin varmasti myöhemmin, kun saan tämän vamman kunnolla hoidettua kerralla pois.

Tällaisessa tilanteessa paras hoito on lepo, joten en ole voinut kovin paljoa tehdä mitään. Vatsalihakset kun ovat mukana voimakkaasti lähes kaikessa tekemisessä. Olen käynyt intensiivisesti fysioterapiassa, jossa olemme muun muassa korjanneet pikkuhiljaa seisoma-asentoani sekä selän kumarrusten ja taivutusten ergonomiaa. Alaselkäni on monesti vähän liikaa notkolla, mikä aiheuttaa hieman liikaa rasitusta useassa kohdassa keskivartaloa. Eli siis käytännössä olen opetellut seisomisen uudestaan. 🙂 Tällaisten “pienten” asioiden kuntoon laittamiselle on nyt hyvää aikaa, ja toivottavasti tätä kautta voidaan ehkäistä myös tulevia ongelmia. Olen myös saanut kehitettyä olkapäiden ja käsien liikkuvuutta selvästi, mistä on varmasti hyötyä kaikessa tekemisessä.

Erilaisten pienten tekemiemme harjoitusten lisäksi olen myös saanut jokaisella fysioterapiakäynnillä hoitoa uudenlaisella LymphaTouch -laitteella. Laite perustuu alipaineeseen, joka saa imusuoniston toimimaan paremmin ja näin ollen aineenvaihdunnan kiihtymään. LymphaTouch nopeuttaa siten toivottavasti venähdykseni paranemista. Olemme käyttäneet laitetta myös lihaskireyksien poistamiseen trigger-pisteiden kautta sekä myös turvotukseeen pienentämiseen rasittuneissa nivelissäni. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus siis tämä LymphaTouch, joka on tekemässä vauhdilla tuloaan urheilumaailmaan.

Viime viikolla kokeilimme tehdä fysioterapeuttini kanssa vähän enemmän taivutuksia ja kiertoja, mutta kylkeni ei vielä ollut ihan valmis siihen, sillä samana iltana tunsin lihaksen kipeytyneen hieman treenistä. Sain kuitenkin viime viikolla luvan alkaa myös pyöräillä,  ja koska se ei aiheuta mitään kipuja, olen nyt harrastanut sitä sitten ihan reippaasti. Tämä aika vuodesta on hienoa pyöräilyaikaa, ja olenkin nauttinut suunnattomasti käydessäni pyörällä Helsingin monissa minulle ennestään tuntemattomissa upeissa luontokohteissa. En ole varmaan kymmeneen vuoteen ollut kunnolla kotona tähän aikaan vuodesta, kun lehdet puhkeavat puihin ja luonto herää talven jäljiltä, joten olenkin nyt tällä kertaa nauttinut useamman vuoden edestä. Tämä on minusta heti raikkaiden syyspäivien jälkeen vuoden parasta aikaa. 🙂

Kaikista hienointa olisi kuitenkin nauttia tästä kevään tulosta tenniskentällä, mutta se ei valitettavasti ole nyt mahdollista. Näin taas tänään lääkäriäni, jonka kanssa mietimme, että saattaisin kuitenkin jo ensi viikolla päästä aloittamaan lajiharjoittelua. Seuraavasta kisastani en osaa kuitenkaan sanoa mitään, sillä haluan edetä nyt sataprosenttisesti kehoani kuunnellen. Kaikki järjestyy kuitenkin varmasti aikanaan, joten eiköhän niitä kisojakin jossain vaiheessa ala taas tulla vastaan. Hyvää kevätä kaikille ja palataan taas pian!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *